Jäsentiedote 2/2020
Hyvä Juustopöydän jäsen,
Kevät on loppusuoralla, mutta korona aiheuttaa edelleen epävarmuutta. Selviämme toki tästä yhdessä; kysymys, joka kaikkia kaivertaa on vain, milloin.
Lue, mitä Juustopöydän ensimmäiselle puheenjohtajalle, Elina Haavio-Mannilalle kuuluu. >
Juustopöytä on päättänyt siirtää kaikki vuoden 2020 tapahtumansa, paitsi kaksi ennen korona-aikaa järjestettyä, syyskaudelle. Jos korona sallii, kesän jälkeen tapaamme seuraavasti:
- Vuosikokous. Maaliskuulta siirtynyt vuosikokous pidetään, kun saamme vuosikokouksen yhteistyökumppani MTK:lta uuden päivämäärän. Liitto pohtii vielä omien toimitilojensa avaamisajankohtaa ulkopuolisille tahoille.
- Vierailu Food Market Herkun juustotiskille. Huhtikuulta siirtyneen Herkun-vierailun uusi päivämäärä on 3.9.2020. Tapahtumaan otetaan ilmoittautumisia elokuussa, kun Herkku ensin vahvistaa koronatilaan salliman osallistujamäärän. Katso kuitenkin jo suunnitellut tapahtumatiedot. >
- Vierailu E. Ahlströmille. E. Ahlströmin Juustot ja kattaus -tilaisuutta oli suunniteltu kesäkuun alkuun. Tapahtuma toteutuu syksyllä, kun yritys taas vastaanottaa ulkopuolisia ryhmiä. Palaamme asiaan.
- Taideilta Alankomaiden suurlähetystössä toteutuu toimintasuunnitelman mukaisesti 10.9.2020. Tervetuloa ilmoittautumaan ainutlaatuiseen tapahtumaan! >
Juustopöydän syyskauden tapahtumien aikataulut ja yksityiskohdat tarkentuvat siis suurelta osin loppukesästä. Tiedotamme tapahtumista sitä mukaan, kun saamme sovitettua ne kalentereihin yhdessä tapahtumayhteistyökumppaneidemme kanssa.
Juustopöytä on saanut myös uuden yritysyhteistyökumppanin: Arlan! Pääyhteistyökumppanina jatkaa edelleen Valio. Suurkiitokset!
Lue puheenjohtajan terveiset: Kumppanuuksista kiitos. >
Edellisessä jäsentiedotteessa kerroimme Juustopöytä ry:n hallituksen päättäneen kerätä 37 euron jäsenmaksun koronan vuoksi peruuntuneesta vuosikokouksesta huolimatta. Kiitos kaikille, jotka maksoivat jäsenmaksun ajallaan! Muita muistutamme, että ilmoittautuminen yhdistyksen tuleviin vuoden 2020 tilaisuuksiin – vuosikokousta lukuun ottamatta – edellyttää jäsenmaksun suorittamista. Katso tarkemmin Juustopöytä ry:n yleiset ilmoittautumis- ja peruutusehdot >
Kullankeltaisin kevätterveisin,
Hallitus
Juustopöytä ry
***
19.5.2020
Teksti: Stana Porvali
Kuva: pixabay.com