Jäsentiedote 2/2025
Hyvä Juustopöydän jäsen,
Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle, ja ensimmäinen yhteinen jäsentapahtuma onkin jo pidetty: fondue -ilta järjestettiin keskiviikkona 22.1.2025 ravintola MyStuussa, Uudenmaankadulla Helsingissä. Perheyrityksen vetämä ravintola on pieni, ja nyt oli siis ääriään myöten täynnä meitä iloisia herkuttelijoita. Mukana tilaisuudessa oli 26 jäsentä.
Lämpimät fondue-padat hehkuivat pöydissä, ja sulanut juusto maistui erilaisten lisukkeiden kanssa herkulliselta. Viinit olivat hyviä ja tunnelma korkealla. Ravintola onnistui erinomaisesti tilaisuuden järjestämisessä. Vahva suositus jatkoon. Kiitos vielä kerran upeasta illasta niin toteuttajille kuin osallistujille!
Olemme myös alustavasti suunnitelleet toimintaamme vuodelle 2025, ja tämä toimintasuunnitelma laitetaan heti Juustopöytä ry:n kotisivulle, kunhan saamme ainakin kevään osalta enemmän vahvistuksia suunnitelluista tapahtumista.
Helmikuun jäsentilaisuus järjestettiin lauantaista maanantaihin 8.2.-10.2.2025 risteillen Viking Linella Tukholmaan juustomessuille. Mukaan oli ilmoittautunut innokas joukko.
Maaliskuussa perjantaina 7.3.2025 Viking Linen laivalla vietetään Juusto-viini-iltaa, johon on tullutkin jo aiemmin erillinen ilmoittuminen.
Maanantaina 24.3.2025 järjestetään yhdistyksen vuosikokous Töölön kirjastossa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset tässä jäsenkirjeessä.
Tulossa on siis toivottavasti meitä kaikkia innostava toimintavuosi. Alku ainakin on lupaava.
Lisää ideoita ja toiveita otamme mielellämme vastaan koko ajan, jotta yhdistyksen tilaisuudet olisivat meitä kaikkia jäseniä kiinnostavia.
Tapaamisiin jäsentilaisuuksissa!
Ystävällisin terveisin
Juustopöytä ry
Maininki Mettälä
Puheenjohtaja
KUTSU: Juustopöytä ry:n vuosikokous 24.3.2025
Juustopöytä ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 24.3.2025 klo 18.00 Töölön kirjaston Tapahtumatilassa (2. kerros) os. Topeliuksenkatu 6, 00250 Helsinki.
Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen 11. pykälässä mainitut asiat (alla esityslista). Muu kokousaineisto jaetaan kokouksessa.
Ennen vuosikokouksen alkua n. klo 17.15 jyväskyläläinen Teeleidi-yritys järjestää osallistujille tee- ja juustotastingin, jossa maistellaan kolmea eri teetä ja kolmea eri juustoa. Mahdollisuus myös tuotekassin ostoon 20 € (maksu pankkikortilla).
Tervetuloa!
Juustopöytä ry.
Hallitus
Esityslista
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys
- Esitetään toimintakertomus ja tilinpäätös 2024
- Esitetään toiminnantarkastajien lausunto
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle tilikaudelle
- Vahvistetaan jäsenmaksun suuruus 2025
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja, jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle
- Valitaan hallitukseen kaksi (2) varajäsentä
- Valitaan yksi (1) varsinainen ja yksi (1) varatoiminnantarkastaja/-tilintarkastaja seuraavalle tilikaudelle
- Käsitellään muut mahdolliset asiat
- Esitellään toimintakauden aikana hyväksytyt uudet jäsenet
Sitovat ilmoittautumiset tarjoilujen mitoituksen vuoksi FloMembers-sovelluksesta tulevan sähköpostin kautta 12.2.2025 alkaen. Ilmoita myös mahdolliset ruoka-aineallergiat.
Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.3.2025.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta. Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.
KUTSU:
Tutustuminen Helsingin Meijeriliikkeen toimintaan ja tuotteisiin 10.4.2025
Juustopöytäläiset pääsevät tutustumaan viime vuoden Kultainen Juustohöylä -tunnustuksen saaneen Helsingin Meijeriliikkeen toimintaan ja yrityksen tuotteisiin Helsingissä.
Huomioitavaa tilaisuudessa on se, että pääsemme tutustumaan tuotantotiloihin, jossa tapahtuu myös tuotemaistoa seisomatilaisuutena (ei mahdollisuutta istuma-paikkoihin).
Jos haluatte tilaisuudessa ostaa juustovalikoimapakkauksen, hinnaltaan 20 €, ilmoittakaa siitä ilmoittautuessanne tilaisuuteen. Vain ennakkotilaukset huomioidaan.
Aika: torstai 10.4.2025 klo 17:00 – 20:00
Paikka: Helsingin Meijeriliike, Linnavuorentie 28, 00510 Helsinki
Osallistujamäärä: 20 jäsentä ilmoittautumisjärjestyksessä
Osallistumismaksu: 20 €/ henkilö (sis. tuotemaistiaisia), juustovalikoimapakkaus 20 €
Sitovat ilmoittautumiset FloMembers-sovelluksen kautta 12.2.2025 alkaen. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 26.3.2025. Ilmoita myös mahdolliset ruoka-aineallergiat.
Mahdollinen kuluton peruutus on tehtävä 26.3.2025 mennessä. Ilman hyväksyttävää peruutusta yhdistys perii tilaisuuden koko hinnan.
Huomioithan, että peruutusajan umpeuduttua voit hankkia tilallesi sijaisen. Ilmoitathan asiasta sähköpostilla sihteeri@juustopoyta.fi osallistujalistan ylläpitäjää.
Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta. Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.