Jäsentiedote 4 / 2024

Jäsentiedote 4/2024

Jäsentiedote 1 sekä mm. kutsu juustofondueiltaan.

Tänä vuonna kesä tuli kuin varkain! Vielä huhtikuussa oli vain heikko aavistus tulevasta keväästä, ja toukokuussa olikin jo sitten superlämmintä. Tuntui kuin kesä olisi tullut parissa tunnissa. Nyt olemmekin jo tahoillamme suunnittelemassa juhannuksen ruokalistaa. Muistakaa grilliin myös maukkaat grillijuustot perinteisten grilliherkkujen lisäksi.

Minä harjoittelin ensimmäisen kerran elämässäni kotitekoisen makkaran valmistusta. Eikö näytä melko oikean näköisiltäkin?

Grillattuna maistuivat vieläkin paremmilta, kun itse oli saanut maustaa makkaramassan mielensä mukaisesti.

Ennen kesälomakautta tutustuimme Portugalin suurlähettilään opastuksella Portugalin juusto- ja viinituotantoon. Pääsimme myös maistelemaan portugalilaisia herkullisia juustoja ja viinejä. Kiitos tästä upeasta mahdollisuudesta.

Kevätkauden viimeinen tilaisuus pidettiin 13.6.2024 yhdessä Calvados-naisten kanssa aurinkoisella Katajanokan luodolla, jossa saimme tutustua molempien yhdistysten toimintaan ja jäseniin. Paikalla oli parisenkymmentä juustopöytäläistä. Kevätkauden jäsentilaisuudet ovat nyt takana ja edessä on syyskauden mielenkiintoiset tapahtumat.

Elokuussa (29.8.2024) pääsemme tutustumaan Gavrielides yritykseen ja sen tuotevalikoimaan. Syyskuussa on vuorossa jo perinteinen Skördefest -matka Ahvenanmaalle 20.9. – 22.9.2024. Matkasta tarkemmin tässä jäsentiedotteessa. Muistakaahan ilmoittautua mukaan.

Toivotan kaikille aurinkoista, lämmintä, rentouttavaa ja nautinnollista kesää ihanien juustoherkkujen parissa. Tapaamisiin syyskauden jäsentilaisuuksissa!

Aurinkoisin terveisin,
Juustopöytä ry
Maininki Mettälä
puheenjohtaja

Koe Ahvenanmaan syksyn kohokohta Skördefest -risteilyllä 20.-22.9.2024

Ruokaa ja kohtaamisia maaseudulla

Sadonkorjuujuhlat, ahvenanmaalaisen ruokakulttuurin moottori ja sykkivä sydän, on syksyn kohokohta Ahvenanmaalla.

Perjantai 20.9.24

klo 16.00-16.15 kokoontuminen Katajanokan terminaalissa, 1 krs.

klo 17.15 Lähtö Helsingistä m/s Gabriella
klo 19.30 Juustopöydän omaa ohjelmaa laivallla

klo 20.30 Teemaan sopiva 3-ruokaljin a la Carte -illallinen, viineineen

Lauantai 21.9.24

klo 08.30 Premium aamiainen
klo 09.00 saapuminen Maarianhaminaan

klo 09.30 Bussi lähtee terminaalin edestä Skördefest -kierrokselle

klo 17.30 paluu satamaan
klo 19.00 laiva lähtee Maarianhaminasta

klo 21.30 Teemaan sopiva 3-ruokaljin a la Carte -illallinen, viineineen

Sunnuntai 22.9.24

klo 10.30 Brunssi ruokajuomineen
klo 14.00 saapuminen Helsinkiin

Matkan hinta:
A-luokan yhden hengen hytissä 558,-
A-luokan kahden hengen hytissä 450,-/hlö
A-luokan kolmen hengen hytissä 415,-/hlö
Luksus-luokan yhden hengen hytissä 762,-
Luksus-luokan kahden hengen hytissä 529,50/hlö
HUOM! Luksus-luokan hyttejä on rajoitettu määrä ja ne täytetään varausjärjestyksessä.

Matkan hintaan sisältyy:

-Risteily Helsinki-Maarianhamina-Helsinki valitussa hyttiluokassa.
-Meno- ja paluumatkalla 3-ruokalajin a la Carte -illallinen viineineen
-Premium aamiainen menomatkalla
-Paluuaamuna Brunssi juomineen
-Lounas Ahvenanmaalla
-Oma bussi Ahvenanmaalla ohjelmineen

Sitovat ilmoittautumiset FloMembers-sovelluksesta tulevan sähköpostin kautta viimeistään 31.7.2024. Ilmoitathan syntymäaikasi, pääruokavalinnat ja mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoittautumisen yhteydessä.

Huomioithan, että peruutusajan umpeuduttua voit hankkia tilallesi sijaisen. Ilmoitathan asiasta sähköpostilla sihteeri@juustopoyta.fi.

Ilmoittautumisen jälkeen saat vahvistuksen osallistumisesta. Noudatamme Juustopöytä ry:n yleisiä ilmoittautumis- ja peruutusehtoja.

Avec on mahdollista ottaa mukaan matkalle.
Matkalla tarvitaan henkilökortti tai passi!
Tarkempi ohjelma lähetetään osallistujille elokuun lopulla.

Matkakertomus:

teksti: Auli Kosonen, hallituksen varajäsen

Vierailu Portugalin suurlähetystössä 23.5.2024

Kesäisen aurinkoisessa säässä vajaa kolmekymmentä innokasta juustopöytäläistä kokoontui hyvissä ajoin odottamaan pääsyä Portugalin suurlähetystöön Katajanokalla.

Suurlähettilään diplomaattinen sihteeri Lucinda Hieta aloitti tasan klo 17.00 nimenhuudon sekä henkilötietojen tarkastamisen. Tämän jälkeen siirryimme kolmanteen kerrokseen avaraan ja tyylikkääseen suurlähettilään virka-asuntoon. Suurlähettiläs HE Francicso Vaz Patto kätteli meidät kaikki ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Hän kertoi lyhyesti taustastaan, eri maiden suurlähettiläsvuosistaan ja nyt tehtävistään sekä viihtyvyydestään Suomessa.

Tämän jälkeen Hietalahden kauppahallisessa sijaitsevan ravintola Petiscarian omistaja Maria Joao Riobom kertoi ja havainnollisti Portugalin kartalta maan neljän maakunnan tyypillisistä ja herkullisista juustolaaduista. Saimme kuulla myös samoilta juustoalueilta tuotettavista laadukkaista viineistä.

Esityksen päätteeksi saimme nauttia suoraan Portugalista saapuneista maukkaista juustoista sekä viineistä ja niiden ”kavereista” oliiveista, viinirypäleistä, pähkinöistä, rypäleistä ja suklaista.

Tunnelma oli erittäin mukavan rento ja hyväntuulinen. Oli hyvin arvostettavaa, että suurlähettiläs oli koko vierailuajan kiireettömästi läsnä seurustellen meidän juustopöytäläisten kanssa.

Puheenjohtajan kesätervehdys, kutsu Ahvenanmaalle ja matkakertomus Portugalin suurlähetystön vierailulta!